perjantai 13. helmikuuta 2015

Miksi? Why?

Kuvassa mainio 3-4-vuotiaiden tanssiryhmä tanssimassa tähtitanssia kanssani..

  Miksi lastenkin pitäisi liikkua tai tulla tanssimaan? Mikä siinä tanssimisessa oikein on niin höydyllistä? Me tanssinopettajat tiedämme ja näemme tanssin ja liikkumisen ilot ja hyödyt hyvin konkreettisesti, mutta eihän sellainen" mututuntuma "oikeasti riitä, vaan tarvitaan teoreettista tietoa ja tutkimustuloksia vakuuttamaan vanhemmat ja myös meidän tanssi-ihmiset, kuten minut.

Tammikuussa 2015 julkaistu Anne Soinin väitöskirja käsittelee päiväkotilasten fyysisen liikkumisen määrää.  Minut yllätti tulos, että suomalaiset päiväkotilapset eivät liiku tarpeeksi päivänsä aikana. Päiväkoti-ikäisen lapsen tulisi olisi liikkua kaksi tuntia aktiivisesti, monipuolisesti ja hengästyen, sanoo Arto Hautala Akuutin artikkelissa. Hän myös toteaa, että motoristen taitojen kehittäminen on tässä kehitysvaiheessa todella tärkeää.

 Myös sosioemotionaaliset taidot kehittyvät liikuntatuokioiden aikana.tutkimustulos ilmenee Katri Takalan väitöksessä.  Näitä taitoja ovat mm.omien tunteiden tunnistaminen, itsetunto, ryhmässä toiminen, toisen auttaminen, yhteistyön tekeminen , maltin säilyttäminen. 

Itse opetan sekä tanssikouluissa, että päiväkotien tanssitunneilla, ja nämä tutkimustulokset vahvistavat omia havaintojani siitä, mitä kaikkea lapset oppivat tanssitunneilla .  Tanssi on liikkumista, mutta se on myös taidemuoto, jossa itseilmaisu, yhteisöllisyys ja  tunteet ovat keskiössä.  Olen joskus epäillyt, että onkohan nyt todella tarpeen kiikuttaa niitä pieniä sinne tanssimaan, eikö se arkiliikunta riittäisi, mutta näiden tutkimustulosten valossa vanhempien on varmasti helppo motivoida itsensä tuomaan pienikin lapsi liikkumaan. Ei ainoastaan oppiakseen liikkeitä ja kehittyäkseen motorisesti, vaan myös tunnetaidoissa ja ryhmätilanteessa olemisessa. 
Upeaa, että näitä aiheita on tutkittu tieteellisin menetelmin.


ks. artikkelit
https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2015/01/tiedote-2015-01-07-11-24-03-745159

https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2015/01/tiedote-2015-01-13-15-07-45-367119

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/02/09/liikkuuko-lapsesi-tarpeeksi


Why should children move and dance? I What is it about dancing that is so useful and beneficial for children? Dance teachers usually see the joy of moving and other positive effects for children during dance classes, but just saying this is not convincing enough for parents and not even for us teachers, inclunding myself.  One needs recearch results to understand why.

There were three different articles related to this subject last January.  The articles can be found by opening the links above. I believe they are in English as well.  The most surprising research result, at least for me, was, that day care aged children are not moving enough during their regular days. 
Another convincing result was that children do learn much more than just different movements and motor skills during dance or moving sessions.  They learn social skills and emotional skills as well.

I teach young children at the lessons in dance schools and at day care centers as well. All these research results confirm my own observations  during the dance lessons. Dance is moving, but it is also an art form. Emotions, self expression, being together with others are key ingredients in the  art of dance.  I have sometimes doubted, if it really is necessary to bring the young chidren to the dance lessons, wouldn´t every day activity be enough? 
In the light of these research results I believe parents won´t have hard time motivating themselves to pack up the dance bags and bring children to move or to dance.  Not just for the sake of moving and learning motor skills, but to learn emotional skills and acting in a group enviroment.
I´m so grateful these academic studies were carried out.

1 kommentti:

  1. Hyvä tutkimus. Pitäisi tutkia enemmänkin ja nimenomaan lastentanssia ja sen hyötyjä mm. osana varhaiskasvatusta. Kommentoin jo aiemmin, että teet hyvää työtä, kun pidät tätä blogia. Nyt olen vihdoin aloittanut omani http://lastentanssi.blogspot.fi ja se amerikkalainen blogi löytyy osoitteesta http://mariasmovers.com

    VastaaPoista