keskiviikko 10. elokuuta 2016

Tanssitunnit alkavat - The dance lessons begin soon!


Yllä oleva kuva sopii hyvin kuvaamaan lapsen kokemusta tanssitunneista. Pienet lapset itse eivät vielä pysty erottelemaan  oppimaansa ja kokemaansa kuvan mukaisesti, eikä se ole tarkoituskaan. Mutta me aikuiset voimme pitää nämä asiat mielessä, ja vähitellen myös lapset kasvaessaan oppivat erottelemaan oppimaansa ja kokemaansa.
1-3-vuotiaiden kohdalla kaikki kuvan kohdat eivät ole ajankohtaisia, esim. voiman kasvu, mutta suurin osa yllä esitetystä sopii myös ihan pienille.  Jo hyvin nuoret lapset nauttivat musiikista ja liikkumisesta sen rytmiin. He alkavat muistaa, mitä toimintaa milläkin musiikilla ja sanoilla tehdään.  Lapsi saa paljon myönteistä palautetta toiminnastaan ja  tutustuu ryhmässä olemiseen. Lapsi tekee myös omia päätöksiä, vaikka ohjattu tanssitunti onkin aikuisen suunnittelema. Lapsi nauttii liikkeestä ja yhdessäolosta oman turvallisen aikuisen kanssa.
Tanssitunnit alkavat 15.8 2016. Lähes kaikissa tanssikouluissa on pienille tanssitunteja, nimikkeet saattavat kuitenkin vaihdella.
Espoon tanssiopistossa käytämme nimeä Lapsi/aikuinen-tanssitunnit. Nämä 1-3-vuotiaitten ja aikuisen yhteiset tanssitunnit ovat osa valtakunnallista Taiteen perusopetuksen varhaisiän opintoja opetussuunnitelmineen.
Tervetuloa tanssimaan Espoon tanssiopistoon!
Tunneilla tilaa vielä tiistaisin klo.16.30-17.15 Jalavapuiston koululla ja torstaisin klo.10.15-11.00 Piispanportin studiolla. ks. lisää
 http://espoontanssiopisto.fi/ilmoittautuminen/ilmoittautuminen

The dance lessons begin on the 15th of August, really soon. Almost all dance schools have lessons for the little ones, the names of the lessons might be diffrent from school to school.
The picture above really descibes the different things children learn and experience in the dance lessons. Of course the really young ones don´t increase their strengh level or flexibility- yet. But it is important to remember that even the little ones can enjoy the music and moving with rhythm. They begin to remember what to do with specific music or words. Little children are able to receive plenty of positive feed back and they also learn to be part of a group. Children do make their own decisions in toddler age dance lessons from time to time, althought the lessons are planned by a professional dance teacher. Most importantly a child usually enjoys moving and dancing with his or hers own adult.
At the Espoon tanssiopisto we call them Child/adult-dance lessons. Welcome to try out if you would like this hobby with your child. There is still room for lessons on Tuesdays and Thursdays see the link above, or call the office at the Espoon tanssiopisto.













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti